Tuli luettua Mary Higgins Clarkin jännäri Missä olet nyt?. Juttuun liittyi pieni kirjan arviointi-/esittelytehtävä, joten tuli valittua sellainen arvattavasti melko sujuva ja mukava lukukokemus. Tätä ennen tankkasin Lessingiä, joka ei todellakaan kuulu suosikkeihini (hups, ei kai saisi sanoa ääneen, nobel palkittu jne...).

Tässä kuitenkin pieni esittely Higgins Clarkista: Mack katosi kymmenen vuotta sitten. 21-vuotias Columbian yliopiston opiskelija häipyy mitään selittämättä ja jälkiä jättämättä. Joka vuosi äitienpäivänä hän kuitenkin soittaa lyhyen puhelun kotiin. Edes isän kuolema 11.9. terrori-iskussa, ei saa häntä ottamaan yhteyttä kotiin. Mackin sisko Carolyn on juuri valmistunut oikeustieteellisestä ja veljen mystinen katoaminen kaivertaa hänen mieltään .

Niinpä kun veli soittaa taas äitienpäiväpuhelunsa, Carolyn vihastuksissaan ilmoittaa Mackille, aikovansa etsiä tämän käsiinsä. Mikä on se syy, mikä pitää Mackin poissa kotoa ja pitämästä yhteyttä. Seurauksena Carolynin ilmoitukseen, Mack  ilmoittaa kolehtihaaviin pudottamallansa lappusella, ettei Carolyn saa etsiä häntä. Carolyn ei tästä piittaa, vaan alkaa omatoimisesti selvittää katoamista. Sitten alkaakin tapahtua. Lääkäriperheen tytär katoaa,  ja käy ilmi, että alueella on kadonnut muitakin tyttöjä vuosien aikana. Kun kadonnut tyttö Leesey  soittaa isälleen lyhyen puhelun ja ilmoittaa soittavansa seuraava kerran äitienpäivänä, tilanne kiristyy. Yhtäkkiä poliisi epäileekin Mackia sarjamurhaajaksi ja aloittaa etsinnät löytääkseen tämän.  Jännitys tiivistyy…

Mary Higgins Clark on kirjoittanut jälleen hermoja kutkuttavan, loppua kohti huipentuvan jännärin. Suuri määrä henkilöitä kirjan alussa hieman sekoittaa, tarkkana saa olla. Kirja oli sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, ei kuitenkaan parasta Higgins Clarkia. Esim. kirjailijan aikaisimpaa tuotantoa oleva trilleri Huuto yössä, päihittää tämän Missä olet nyt? mennen tullen.

No kylläpä asettuivatkin kuvat tosi hienosti, taas kerran.... Jäks!! Olen kyllä oikea mestari tässä!

 

Kuvien lisääminen helppoa vai? Millähän ihme ilveellä ne saisi nätisti asettumaan tuohon sivulootaan? Tässä on nyt tunti ährätty ja kohta kärtsää hermot...

Aikaisemmista puheistani huolimatta! aloin lisäilemään uutta tekstiä tähän blogiini. Luin nimittäin tuon alla vinkkaamani kirjan miltei yhdeltä istumalta, tykästyin siihen sen verran paljon. Ja tein siitä lukuvinkin kyläyhdistyksemme lehteena! Sitten vielä fiksusti ajattelin hyödyntää tätä blogia, laittamalla lukuvinkin tännekin. Kuva (kas kummaa!) ei kyllä millään suostunut asettumaan nätisti tekstiin, niinpä se sitten  nököttää ihan ittekseen jutun lopussa.

Täytyy paremmalla ajalla taas yrittää parannella tämän sivun ulkonäköä (niinpä! nälkä kasvaa syödessä...), jospa saisin kuvat kohdalleen ja muutakin fiksua aikaiseksi.

 

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Jacob Jankowski  on yhdeksänkymmenen. Tai yhdeksänkymmenenkolmen. Jomminkummin. Hän asuu  hoitokodissa omaisten unohtamana ja omaan raihnaisuuteensa tympääntyneenä kärttyisänä ukkona. Päivät kulkevat samanlaisina eteenpäin, kunnes kaupunkiin saapuu sirkus.

Jacob puhuu harvoin muistoistaan, mutta ne elävät voimakkaina hänen mielessään. Lopputenttiä vaille valmiin nuoren eläinlääkärin elämä järkkyy ja hän  hyppää öisen junan kyytiin. Juna kuuluu kiertävälle sirkukselle, työmiehineen, esiintyjineen ja eläimineen. Jacobista on hyötyä eläinten hoidossa, joten hän saa jäädä. Sirkus on aivan oma maailmansa, kova ja raaka, omine lakeineen, hierarkioineen, ihmissuhteineen. Eikä elämää yhtään helpota Jacobin rakastuminen väkivaltaisen maneesimestarin kauniiseen vaimoon Marleneen. Kuitenkin sirkuksessa on hohtoa ja omat tähtihetkensä ja tähtensä, kuten kaunis Rosie, elefantti, jolla on omat erikoisuutensa.

Kirja on vangitseva, hauska ja yllättävä lukukokemus. Sirkusmiljöö tapahtumapaikkana  uusi ja  outo, mutta ehdottoman mielenkiintoinen. Monia erilaisia ihmiskohtaloita, kaunis rakkaustarina ja uskomaton loppu. Suosittelen.

 

Kuinka koulutus ja lähipäivät näkyvät/vaikuttavat työpaikallani? Hmmm... Ensimmäisenä tulee mieleen etätehtävien kanssa painiskelu (niinkuin nyt tämäkin tehtävä, pihalla kuin lumiukko!) ja niihin liittyvät kysymystulvat, pähkäilyt ja voivottelut, joihin työtoverit ehdottomasti pääsevät osallisiksi, halusivat tai eivät. Kukaan ei onneksi ole vielä täysin pimahtanut, en edes minä (lähellä on kyllä ollut...). Etätehtävät ovat osoittautuneet ihan tarpeeksi haasteellisiksi suoritettaviksi oman työn ohella, eikä kotiasioitakaan voi sivuuttaa. Monesti työpäivät ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi tehtäviä tehdessä ja palautettaessa (yleensä viimeisenä päivänä!). Suurin syy tähän on se tänä päivänä "ihmeellinen"  tilanne, ettei kotona ole nettiyhteyttä. Joten suurin osa  tiedonhausta on suoritettava työpaikalla työajan jälkeen. Paperitulostepinot kotona ovat ihan kiitettävät...

Työtoverit ovat suhtautuneet opiskeluuni kannustavasti ja neuvovat ja avittavat aina tarpeen tullen. Yhdessä on pohdiskeltu mm. kestävää kehitystä oman kirjaston kohdalla tai tietoturva-asioita, asiakaspalvelun ja siihen liittyvien asioiden, kuten esim. asenteen, tärkeyttä. Yleensä aina lähipäivien jälkeen on käsitelty esillä olleita asioita oman kirjastomme kannalta, miten meillä on asiat, miten toimitaan, voisiko jonkun asian tehdä toisin. Ja tottakai nämä tutkintosuoritukset ja näytöt aiheuttavat aikalailla pohdintaa ja päänvaivaa. Mitä niihin halutaan ja miten niitä suoritetaan? Pientä ahdistusta meinaa nyt aiheuttaa pomon jääminen osa-aika vapaalle kesän alussa. Siihen mennessä olisi saatava jotain aikaiseksi. Työkiireet kun eivät ainakaan yhtään helpotu siinä vaiheessa!

Kuitenkin loppujen lopuksi olen/olemme luottavaisella mielellä. Kyllä tästä selvitään.